Leikkaus nro 2

Polveni leikattiin siis maanantaina Tilkassa. Nyt vihdoin jalkani on korjattu suunnitellun kaksivaiheisen operaation mukaisesti.

Maanantaina tarkoituksena oli siis leikata eturistisiteeni käyttämällä vasemman jalan takareiden jännettä. Samalla tarkistettiin, että kierukat, jotka leikattiin toukokuussa ovat pysyneet ehjänä ja samoin nivelpinnat. 
Olin varautunut nukutukseen, mutta maanantaina aamulla anestesialääkäri ehdotti vaihtoa selkäydinpuudutukseen. En ollut pitänyt puudutusta vaihtoehtona, mutta suostuin puudutukseen aiempien hyvien kokemusten perusteella. Leikkaussaliin mennessä tuli kyyneleitä ja pistäminen pelotti. Onneksi nykyään lääkitään niin hyvin, etten tuntenut minkäänlaista kipua pistettäessä ja näin jälkeen päin en edes muista pistämistä kovin hyvin tai ylipäätään koko leikkauksesta.
Minua pidettiin hyvin lääkittynä, joten leikkaus sujui osaltani oikein mallikkaasti. Pian olinkin jo heräämössä jalat edelleen puuduksissa. Kaikki oli mennyt hyvin ja kierukat sekä nivelpinnat olivat täysin ehjät, joten jalasta korjattiin vain eturistiside. Tämä jos jokin oli hyvä uutinen! Nyt minulla on lupa astua jalalla ja kuntouttamisen voi aloittaa rauhallisesti heti.
Jäin Tilkkaan yöksi, sillä jalka oli leikkauspäivänä kipeä. Itseasiassa molemmat jalat on ollut kipeänä, sillä otettiinhan jänne vasemmasta jalasta vaikka sinänsä jänteen ottaminen ei vasempaan jalkaan suuremmin vaikuta. Yö meni aika mukavasti, sillä sain hyvin kipulääkettä ja pystyin nukkumaan melko hyvin omassa huoneessani.
Jumppaa
Eilinen päivä meni sitten kotona hyvin pitkälti nukkuessa. Kaikki aika, jonka olen ollut hereillä, olen levännyt ja torkkunut. Se, mikä on mahtavaa, niin jalka on huomattavasti vähemmän kipeä kuin ensimmäisessä vaiheessa. Hämmästyttävän vähän ja kävely on hidasta, mutta melko varman tuntuista. Jalka menee jo aika mukavasti koukkuun ja jumpat on aloitettu rauhakseen etenkin jalan koukistusliikkeillä.
Kaikki meni siis hyvin ja nyt tulevaisuudessa siintään yksinomaan täydellinen kuntoutus, jolla polvesta tulee täyttä timanttia. Usko on kova ja täältä tullaan hyvää vauhtia kohti parampaa polvea!
Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s