Paha ikävä taistelu polveni kanssa, joka päättyy hyvin

Polveni kuntouttaminen on loistavalla mallilla. Kaikki on mennyt toukokuun lopussa tehdyn leikkauksen jälkeen hyvin. Kuntoutus on ollut ajoittain todella hidasta, mutta projekti on edennyt koko ajan ja joka päivän eteenpäin.

Eilen ensimmäiset overhead squat eli OHS:t

Joka viikko edistyminen on konkretisoitunut oikeina tekoina:
ensimmäisen kerran kävelin 1,5 tuntia 1,5 kilometriä, sitten tein ensimmäiset viisi kyykkyä, pyöräilin ensimmäisen kerran, koko ajan pikku hiljaa enemmän ja enemmän.

Nyt ollaan pisteessä, jossa polvi alkaa olemaan aika hyvä. Joudun vieläkin varomaan jalkaa, mutta etenkin kivut on vähentynyt todella merkittävästi. Itseasiassa olen huomannut, että monet rajoitukset ovat vain omassa päässäni. Kiitos näiden rajoitteiden vähentymisestä kuuluu valmentajalleni, joka on haastanut minut kokeilemaan uusia liikkeitä koko ajan.

Fiilikset treeneissä on ollut aikalailla tapissaan. Painiskelin pitkään ison harmin kanssa siitä, että en pysty tekemään. Kerran jopa itkin pukuhuoneessa, kuinka pieni harmiton vitsi sai minut tuntemaan itseni surkeaksi polvivaivaiseksi.

Viime viikolla sitten tapahtui oikeastaan merkittävin tapahtuma sitten polvileikkauksen: tein onnistuneen maksimisuorituksen soudun puolimaratonissa, joka oikeastaan vahvisti tekemistä.

Kovalla työllä, sinnikkyydellä, itkulla, kiukulla, turhautumisella ja murheella on ollut tarkoituksensa: kasvattaa minusta vahvempi.

Suurin ongelmani tällä hetkellä on se, että minulla on tunne, että olen juuri selvinnyt. Kaikki se ikävä, mikä tähän projektiin on liittynyt on kääntynyt voitoksi pienin askelin.

Ja mitä onkaan edessä? Toinen leikkaus. Kyllä, toinen leikkaus heti perään. Tämä leikkaus on ollut tiedossa siis koko ajan. Ensimmäisessä leikkauksessa kun ei vaan yksinkertaisesti voitu korjata kaikkea. Vanha aiemmin leikattu eturistisiteeni oli virheellisessä asennossa ja nyt ensimmäisessä leikkauksessani korjattiin molemmat polven keväällä rikkoutunee kierukkani ja eturistisiteeni poistettiin. Eturistisidesiirre ruuvataan jalkaan kiinni ja nyt näihin ruuvien reikiin lisättiin ihmeellistä biopankista hankittua luumassaa. Luumassa on nyt vaatinut oman neljä kuukautta parantumis- ja luutumisaikaa.

Nyt alle kahden viikon päästä minulle laitetaan siis tuo eturistiside, joka on nyt turvallista ruuvata luutuneeseen jalkaan ilman riskiä, että koko jalan luu tulee romahtamaan.

Olen kuitenkin parin viimeisen päivän aikana paininut fiiliksen kanssa, että en halua. En yksinkertaisesti halua kokea leikkausta uudestaan. Liikuttaa kipeetä jalkaa ensin vain millejä, sitten senttäjä ja sen jälkeen opetella uudestaan taas monet kuviot. Olen onnistunut hyvin tässä leikkauksien väliajalla, sillä tavoitteena oli rakentaa mahdollisimman hyvä ja vahva jalka toiseen leikkaukseen.

Tiedän, että jalka pitää korjata nyt. Jos sen tekeminen ei ole nyt kivaa, niin se ei ole myöhemmin yhtään sen kivempaa. Päin vastoin. Äiti on kannustanut, että minusta tulee vahvempi kun käyn tämän taistelun läpi.

Käyn tätä polviprojektia läpi vain ja ainoastaan yhdestä syystä: haluan kiipeillä. Keväällä minulle sanottiin, että riskit kiipeilyyn nousee huomattavasti jos jalkaa ei korjata. Riski sille, että jotain sattuu muuttuu ihan liian suureksi ja sivussa riskiksi oli muodostumassa polvinivelen kuluminen.

Polvea siis rakennetaan vuoria varten ja usko on viimeisen neljän kuukauden aikana siihen, että jalasta tulee parempi kuin koskaan, vain vahvistunut. Tällä polvellahan vielä kiipeillään ja korkealle.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s