Elämäni ensimmäinen puolimaraton

Soutaen tai mitenkään muutenkaan.

Crossfit Central Helsinki järjesti viime viikolla tapahtuman, josta en ollut aiemmin kuullut: puolimaraton soutulaitteella. Olin valitettavasti työreissussa tuolloin, joten en päässyt paikalle. Kappas vain treenikamu Lottakaan ei viime viikolla päässyt tapahtumaan, joten Lotan kysyessä olisiko joku kiinnostunut revanssiin tällä viikolla, olin heti super innoissani lähdössä elämäni ensimmäiseen puolimaratoniin.

Soutaminen on ollut osa polvileikkauksen jälkeistä ohjelmaa hyvin aktiivisesti ja kun aloitettiin valmentajan kanssa ohjelmointi elokuussa, on soutujen määrä kasvanut pikku hiljaa. Olen soutanut kolme kertaa 2 kilometrin testinkin ja vauhtia pidemmille matkoille on haettu 18×3 minuutin intervallitreeneillä.

Kun aloitin crossfitin, kirjaimellisesti vihasin soutamista. Nopeasti huomasin, yllätykseksi, että oikeastaan soutaminen on aika kivaa! Pääsee mittamaan suoritusta, sillä seurataahan vauhtia, kaloreita ja matkaa koko ajan soutulaitteen näytöltä.

Eilen sitten luvassa oli 21097 metriä sisäsoutua ja Lotan kanssa lähdettiin taistoon heti aamusta. Olimme keskustelleet valmentajani kanssa, millaisella vauhdilla minun kannattaa lähteä soutamaan. Pidin tätä vauhtia todella todella kovana ja epärealistisenakin. Polvi on leikattu muutama kuukausi sitten ja vasta viime viikkoina olen päässyt tosissani tekemään kaikkea melko normaalisti edelleen, koko ajan varoen ja järkevyydellä. Polven kuntoutus edellä ja niin edelleen…

No olimme valmentajan kanssa sopinut, että lähden soutamaan 2:10-2:15/500m vauhtia ja etsin tuolta väliltä mukavan matkavauhdin. Mukavasta vauhdista en tiedä, mutta pian huomasin että keskivauhtini oli vielä 40 minuutinkin jälkeen 2:11/500m eli tavoitteessa oltiin vielä tässä vaiheessa. Tässä kohtaa meitä käytiin myös kannustamassa ja tiesin, että jaksaisin todennäköisesti melko samaa vauhtia loppuun asti.

Pakko kyllä sanoa, että viimeinen 7 minuuttia tästä urakasta oli elämäni kovimpia. Keskisykkeeni koko suorituksessa oli 190 ja viimeisen seitsemän minuutin aikana käytiin jopa 205 sykkeellä. Suoritus oli täysi maksimi, jonka pystyin tällä hetkellä tekemään.

Onneksi Lotta oli soutamassa kanssani, sillä tästä oli ihan huikeasti apua. En pystynyt kauheasti jutustelemaan soudun aikana, mutta jotenkin jaettu fyysinen tuska on aika paljon helpompi selättää verrattuna siihen, että koko urakan olisi tahkonut yksin omien ajatustensa kanssa.

Jaksoinhan minä minulle tavoitteeksi asetettua vauhtia loppuun asti ja puolimaraton oli takana, kun kello näytti 1:31,49. Olin todella tyytyväinen tähän tulokseen! Ja ennen kaikkea iloinen siitä, että minulla on äskettäin leikattu polvi, jolla pystyin tekemään suorituksen. Olen pelännyt, murehtinut ja miettinyt paljon tietenkin jalan kuntoa. Eilinen vahvisti fiilistäni siitä, että polvesta tulee vielä salonkikelpoinen. Kovasti ja sinnikkäästi töitä sen eteen onkin tehty eli on mahtavaa, että kova työ todella palkitaan.

Suurin onni syntyi siitä, että onnistuin tavoitteessani soutaa jalkani kanssa ja sen jälkeen vasta tuli ilo hyvästä ajasta. Tästä on hyvä jatkaa ja valmentajaani lainaten: “polvesta tulee ihan timanttia”. Haaveet tulevista vuorista elää siis vahvempana kuin pitkään aikaan.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s