SK-10

Skinnarilan Kymppi eli rakkaan opiskelijakaupunkini Lappeenrannan yksi hyvinvointiviikon tapahtumista on tuo juoksutapahtuma. Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto sijaitsee Skinnarila nimisessä kaupunginosassa ja juoksulenkki menee Skinnarilan alueelta ja palaa sinne.

Kuva on SK-10 Facebook-tapahtumasta

Olen juossut kympin kerran aikaisemmin muutama vuosi sitten. Silloin juoksutaktiikkani petti, sillä lähdin melko kovaa liikkeelle ja 6km kohdalla tuli armoton noutaja ja maaliin pääsy oli lähinnä henkiinjäämistaistelu maitohappoineen päivineen. Tänä vuonna olin ajatellut ottaa uuden taktiikan.

Tasainen vauhti oli ajatuksenani. Olin jo kesän aikana juossut noin yksi lenkki per viikko eli en varsinaisesti mikään juoksija ole. Nyt syksyn aikana treeniohjelmaani on myös kuulunut juoksua. Lähinnä 8km hölköttelyjä tai 5 kierroksen 300 metrin vetoja. En ole ikinä ajatellut olevani juoksuihminen, mutta lenkillä on tullut silti käytyä tasaisen epätasaiseen tahtiin.

No miten tänään sitten kävi? Olin kovin toiveekkaana liikenteessä. Halusin kovasti alittaa 50 minuuttia, mikä tarkottaisi kovaa vauhtia tasaisen tappavasti. Tiesin tuon olevan juoksumatolla juoksemisen perusteella mahdollista. Tämä on ensimmäinen virhe ajattelussani, sillä SK-10 reitti on todella mäkinen ja varsinkin ensimmäisen 5km aikana nousua tulee aika pitkiä pätkiä. Eräs tyttö matkalla sanoikin, että “tässä mäessä on yhteensä 900 metriä nousua, ei ihme että tuntuu!”.

Jalat tuntuivat alkumetreiltä asti ihan hyvältä, ongelmani lähinnä oli kyljen pistäminen. Haluaisinpa vaan tietää, että millä tuo pikku pirulainen vaiva saadaa nujerrettua?! Tiedän, että vauhdin hidastaminen ja syvään hengittäminen auttaa, mutta jos tarkoitus on juosta kovaa niin vauhdin hidastaminen ei auta ja syvään hengittämisestä on toki pientä apua, mutta ei se kovaa juostessa helppoa ole. Olen kuitenkin melko tottunut tähän, sillä jostain syystä kylkeäni pistää melko usein juostessa. Olisikohan sitten tekniikassa jotakin mätää… Hyvinkin mahdollista.

Kymppi päättyi aikaan 54:45 ja matkaa tuli 10,17km. Olin toki hieman pettynyt, jäinhän tavoitteestani noin kilometrin verran. Eli aikaa olisi pitänyt nipistää tasaiseen tahtiin. Se mistä olin tyytyväinen, niin juoksin käytännössä koko matkan tasaisesti. Olo oli kuitenkin viimeisillä metreillä sanoinkuvaamattoman kamala. Tuntui, että henki ei kulje, oksettaa ja pahoinvointi on kokonaisvaltaista. Pääsin kuitenkin maaliin, jota epäilin jo jossain vaiheessa matkaa.

Juoksun jälkeen huonovointisuus on jatkunut. Ruoka ei meinannut maistua ja nyt edelleenkin pari tuntia juoksun loputtua tuntuu pahalta. Keskisykkeeni oli 195 kisan aikana eli todella korkea. Tämä huonovointisuus todennäköisesti johtuu tästä. Keho jyllää edelleen ja kropalla ottaa oman aikansa tasaantua tuollaisesta rääkistä.

Se mikä hyöty tästä vuoria ajatellen on: syödä täytyy rääkin jälkeen vaikka kuinka on huono olo, viimeinen pisarakin pitää puristaa vaikka tekee mieli lopettaa, tavoite kirkkaana mielessä pääsee maaliin ja ainakin näin jälkeen päin ajateltuna vaikkakin hieman pahoinvointisena on tietynlainen voittajafiilis. Maaliviiva ylittyi vaikka juoksu ei helpolta tuntunutkaan. Ja nyt voin huokaista, sillä todennäköisesti tämä oli viimeinen SK-10:ni… Opiskelut alkavat olemaan sillä mallilla ettei ensi vuonna tapahtuma minua Lappeenrantaan enää vedä vaikka onkin omaa luokkaansa liikuttamaan ihmisiä lenkille tai kilpailemaan.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s